Kolumni: Äkkiä pallomereen!

18.5.2006

Luin äskettäin menestyksekkään miespuolisen toimitusjohtajan haastattelua aikakauslehdestä. Haastattelija oli kysynyt häneltä perheelle liikenevästä ajasta. Haastateltava vastasi, että vaikka aikaa perheen ja lasten kanssa olemiseen jääkin niukasti, hän huolehtii siitä, että se on varmasti laatuaikaa. Mitä ihmeen laatuaikaa? Voiko lastensa kanssa olla laadukkaasti tai laaduttomasti? Jos olemme aivan rehellisiä, niin kysymyksessä on uravanhempien omantunnon kohentamisen käsite. Lapselle ei voi antaa mitään tiivistettyä rakkautta. On vain aikaa, ja jos sitä on vähän, niin sitä on vähän. Moni vanhempi muistaa varmasti lapsuuden hyvinä hetkinä sellaiset, jolloin saattoi leikkiä omissa oloissaan kotona. Äiti ja isä olivat kotona ja puuhailivat omia askareitaan. Jos teki mieli kysyä asioita, saattoi helposti mennä juttusille. Vanhemmat eivät tekeytyneet lapsiksi tai esittäneet leikkituokion hetken elävänsä heidän elämäänsä.

Turvallisuuden tunne syntyy siitä, että tietää milloin vain voivansa kysyä isältä tai äidiltä, onko maapallo pyöreä tai miksi minulla on napa. Eivät kaikki kiinnostavat asiat tule mieleen juuri silloin, kun vanhemmilla sattuu olemaan jaossa aikaa. Ei vanhempien tarvitse aina tehdä lasten asioita voidakseen viettää aikaa lastensa kanssa. Lapsen voi ottaa mukaan aikuisten askareisiin. Keskustelu ajan viettämisestä lasten kanssa on johtanut siihen, että aletaan pohtia saavatko lapset meidän perheessä varmasti riittävästi huomiota. Ajassa lasten kanssa on pohjimmiltaan kysymys perheen luontevasta yhdessäolosta ja kuuntelemisesta. Tarkoitan henkistä läsnäoloa, joka ei merkitse erikseen organisoitua spesiaalitekemistä. Meidän perheessä lapset nauttivat silminnähden yhdessäolon hetkistä. Tämä yhdessäolo voi olla sohvalla loikoilua, siivoamista tai juoksurattailla juoksemista. Vanhempi lapsemme sanookin usein: ”Mennään yhdessä. Tehdään yhdessä”.

Lasten silmin katsottuna aikuisena oleminen ei voi olla kivaa. Me aikuiset teemme usein asioita, joista tulee paha olo. Olemme pahalla päällä tai työn uuvuttamina poissaolevia. Kiukuttelemme, riitelemme, haluamme sitä ja tätä ja valitamme kiirettä. Leikimme myös sellaisten kavereiden kanssa, joiden tapaamisen vanhempamme olisivat kieltäneet. Stressaamme tulevia asioita, joista lapset olisivat innoissaan. Kesälomasta otetaan paineita jo toukokuussa. Voivotellaan kesän huonoja sääennusteita ja kirjoituksia siitä, kuinka parisuhde joutuu koville, kun ollaan nenät vastatusten. Ja muutamaan lomaviikkoon ladataan odotuksia: Muumilaaksot, pallomeret ja eläintarhat, pihahommat ja kyläreissut 15 kaukaisimman sukulaisen luokse.

Hermokierroksia kerrytetään myös kevätsiivousten aikana. Mutta, jos kerran käytettävissä oleva aikamme on vakio, niin miksi emme käyttäisi voivotteluun kuluvaa aikaa arjesta nauttimiseen? Tämä on hyvä kysymys, johon ystäväni reagoi palkkaamalla kotiinsa siivoojan. Hänelle viikkosiivous kun ei ollut muuttunut laatuajaksi. Mutta mikäli ei ole mahdollisuutta tai halua hankkia sisäkköä nurkkia siistimään tai nannyjä lapsia hoitamaan, täytyy opetella nauttimaan olemassa olevasta. Aina on tietysti mahdollisuus, että perheen miespuolisessa henkilössä tapahtuu muutos rajusta rakastajasta eräänlaiseksi hovimestariksi. Jotenkin vain pidän enemmän nykyisestä asetelmasta: Talossa asuu miehinen mies ja useita villakoiria.