Kolumni: Kuplan juonena fiilis

22.4.2006

Kuplan juonena fiilis

Oman itsensä hemmottelu on tämän päivän trendi. Enää emme kärsi huonoa omaatuntoa, jos kotona auttaa siivoaja tai kahvilassa ostammekin perus-pauligin sijasta kallista erikois-espressoa. Yksilöllisyys niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa on meille IN eli massasta tulee erottautua. Kaukana ovat ne ajat, jolloin nuoriso pukeutui samoihin leviksiin ja kluban takkeihin. Nyt ei kuulu olla yhtä ja samaa mössöä. Yksilötietoisuus korostaa myös valinnanvapautta. Tavoittelemme kokemuksellisuutta, jossa perinteiset kaavat koti, uskonto ja isänmaa ovat yhä etäämpänä. Samalla myös kärsivällisyyden puute on lisääntyvä ilmiö niin kouluissa kuin työpaikoilla.

Tutkimuksissa luokitellaan ihmisten asenteita ja arvoja. Tyypitellään ihmisiä. Etsitään karikatyyrejä, joihin voidaan vedota vaikkapa tv-ohjelmia suunniteltaessa tai aikakauslehtien konsepteja hiottaessa. Mutta ovatko nämä ihmistyypittelyt tänä päivänä pitäviä? Ikä tai tuloluokka ei olekaan enää se ratkaiseva kriteeri. Äidillä ja tyttärellä saattavat hankinnat ja haaveet olla hyvinkin samanlaisia. Kanta-asiakaskorttien raportitkaan eivät anna selityksiä sille, miksi toisena päivänä hankimme reilun kaupan banaaneja ja toisena päivänä ale -banaaneja? Fiiliksen mukaan. Ja fiilikset vaihtuvat salamannopeasti.

**************************************

Talven olympialaisten selostuksia kuunnellessa tuli jotenkin tyhjä olo. Turhaa tyhjän huutamista ja hetken elämyksen hakemista. Ja jos elämys ei ollutkaan maailmanennätysluokkaa, niin tunnelma loppui välittömästi. Minä, tässä ja nyt oli kuplan juoni illasta toiseen. Ei ollut tietoakaan lämpöisestä ME -hengestä. Jäin miettimään, että missähän mahtavat olla Paavo Noposet ja Pekka Tiilikaiset, jotka aikoinaan loivat kansallista yhteishenkeä syvällisillä ja tunteikkailla selostuksillaan. Voisimmeko kuitenkin olla tyytyväisiä pistesijoihin? Tai riittäisikö fiilistelyyn pronssimitali? Ei riitä.

Arkemme on täytetty nopeilla elämyksillä tai lööppiskandaaleilla, joilla ei ole kuitenkaan syvällistä merkitystä. Tänään emme myöskään muista, mikä eilisen lööppi oli, mutta jo huomenna kiiruhdamme lukemaan uusinta salarakas-otsikkoa tai julkkisjuttua. Tirkistelyssä on fiilistä. Miten kiihottavaa onkaan päästä tunkeutumaan yksityishenkilöiden elämään ja vielä journalismin valtuuksin. Samaistumme, kauhistelemme tai olemme vahingoniloisia.

**************************************

Hyvinvointiyhteiskunnan optimaalisin tila lienee siinä, kun ihmisillä on sopivasti ruokaa, vaatteita, asunto sekä työtä ja terveyttä. Näiden tarpeiden tyydyttämisen jälkeen hyvinvointi alkaakin kääntyä yltäkylläisyyden ahnaaseen suuntaan. Vaaditaan vain hiukan enemmän. Onko paljon pyydetty? Tässä asetelmassa emme ole kuitenkaan tyytyväisiä siihenkään tavoitetilaan, mikä ennen saattoi olla kaukaista toiveunta. Omasta optimitilanteesta voisimme myös jakaa siivun niille, joilla on todellisia puutteita perustarpeidensa tyydyttämisessä. Valitettavasti meidän keskipisteenä on itsensä toteuttamisen tarve.