Puheenvuoro lasten parlamentista

6.4.2006

Puheenvuoro Jyväskylän lasten parlamentin yhteistyöseminaarissa

Suomalaisen lapsipolitiikan juuria ja samalla osallistumisen ajatuksia voi löytää 60- ja 70 –lukujen vasemmistoradikalismin ajoilta. Tällöin arvosteltiin opettajakeskeistä opetusta ja hahmoteltiin ideoita oppilaiden mahdollisuuksiin vaikuttaa koulun päätöksentekoon. Lasten osallistumisen ongelmaksi muodostui kuitenkin aikuisten puoluepolitiikan tunkeutuminen kouluihin. Jota ei pidetty hyvänä suuntana. Keskustelu kouludemokratiasta vaipuikin unohduksiin.

90 luvun laman tunnelmissa kuntien toiminnan reunaehtoja muutettiin. Tämä merkitsi kiristynyttä työtahtia opetussektorille. Samalla resurssit mm. lasten osallistumisen kehittämiselle jäivät vähäisiksi. Nyt vuosituhannen vaihteessa lapsia on alettu mieltää yhä enemmän yhteiskunnallisina toimijoina. Joskin resurssien niukkuus puhuttaa edelleen. Samalla ajallemme on ominaista, että arjessa lapset ovat yhä enemmän kiireisen ja kilpailevan elämän jaloissa.

Päätöksentekijän näkökulmasta on ilahduttavaa havaita, että lapset on nostettu esille ohjelmiin ja hankkeisiin, koska siten voimavarojen jakamiselle ja päätöksille saadaan perusteita. Pysyvien elementtien löytämiseen on kuitenkin ilmeinen tarve, sille, että hankkeista päästäisiin pitkäjänteiseen toimintaan. Vuonna 2005 lapsipoliittinen ohjelma oli valmistunut 107 kunnassa. Jyväskylässä ohjelman valmistelu on parhaillaan käynnissä ja tänä vuonna voimme odottaa sen valmistuvan. Lasten osallistumista tullaan ohjelman tiimoilta käsittelemään. Ohjelman valmistuminen on hyvä asia, koska on todettu, että niissä kunnissa, joissa lapsipoliittinen ohjelma on laadittu, on tarjolla myös enemmän osallistumismahdollisuuksia lapsille.

Politiikan ja kouludemokratian yhdistäminen ei ole, eikä voikaan olla osallistumisen lähtökohta. Lähtökohtana on lasten osallistumisen lisääminen. Ilman muuta fyysistä koulurakennusta ja pihaa laajempi näkökulma. Tässä yhteydessä puhuisin oman asuinalueen hyvinvointiin osallistumisesta. Toki kokonaisuuteen liittyy olennaisella tavalla demokratiataitojen oppiminen.

Koulu on paikka, joka tavoittaa käytännössä kaikki nuoret ja siksi koulun demokratiakasvatus on erittäin merkittävää. Koulun tukeminen yhteiskunnalliseen osallistumiseen on tärkeä askel. Kaupungistuvassa yhteiskunnassa on jo pidempään vallinnut suuntaus siihen, että harvalla lapsella on todellista kokemusta osallistumisesta oman elinympäristön kehittämiseen. Tässä näkökulmassa on aivan olennaista lasten omien kokemusten ja näkemysten huomioiminen. Lapset tulee mieltää oman asuinalueensa käyttäjäryhmäksi siinä missä muutkin ryhmät, ei vain lapsille tarkoitetuissa paikoissa, kuten leikkipuistoissa.

Lapsipoliittisesti katsottuna osallistumisen teema on ajankohtainen, sillä esimerkiksi YK:n lasten oikeuksien yleissopimus velvoittaa lasten osallistumisen kehittämiseen. Tämä yleissopimus on ollut myös Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman työstämisen pohjalla. YK:n yleiskokouksen lasten erityisistunto onkin edellyttänyt Suomelta kansallista toimintasuunnitelmaa, jossa yhdeksi käytännön tavoitteeksi on asetettu lasten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen valtakunnallisesti.

Meitä Pohjoismaita on yleisesti pidetty lasten oikeuksien edelläkävijämaina. Tunnusomaista on se, että lasten oikeuksiin on kiinnitetty varhaisessa vaiheessa huomiota. Esimerkiksi Norjaan perustettiin jo vuonna 1980 valtiollinen lapsiasiavaltuutetun virka. Suomessa virka täytettiin kuitenkin vasta syyskuussa 2005. Lapsiasiainvaltuutetun virkaan liittyy lasten osallistumisen ja kuulemisen näkökulmat. Minulla on valtuudet viestiä, että Jyväskylään sijoitettu lapsiasianvaltuutettu on ilmaissut halukkuutensa olla mukana kehittämässä Jyväskyläläistä mallia. Tältäkin osin meillä on monessa mielessä hyvät mahdollisuudet yhdessä alueen yhteistyökumppaneiden kanssa kehittää osallistumisen malleja ja luoda meidän kaupunkiympäristöömme sopiva asetelma..

Työ mitä lasten osallistumisen kehittämisen eteen on tehty on merkittävää. Jos kuitenkin miellämme kokonaisuuden siten, että tavoitteena on luona tulevaisuuden varalle aktiivinen kansalaissukupolvi, joka osallistuu paikallisdemokratiahankkeisiin, ollaan hiukan väärällä suuntaviivalla.. Tässä asetelmassa ei olla nimittäin aidosti kiinnostuneita lasten tässä ja nyt tapahtuvasta osallistumisen kehittämisestä. Tässä asetelmassa aikuinen ikään kuin ennakkoon määrittää millaista lapsen osallistuminen on, mitä sillä tavoitellaan ja millaisia muotoja se voi ottaa. Jos lähdemme siitä, että kuvaamme lapsia tulevaisuuden aikuisina, eikä toimijoina tässä ja nyt, olemme hiukan väärällä suunnalla. En tarkoita sitä, että näin olisi suunniteltu, vaan muistutan siitä, että emme ajattelisi näin. Tunnistan, että poliittinen sektori tarvitsee asian avaamista, jotta vaikutukset sisäistetään.

Toisaalta teemaa tarkasteltaessa tullaan myös sen kysymyksen ääreen, että kuka puhuu lasten puolesta ja pitää heidän puoliaan voimavaroja jaettaessa. Näin ollen lasten osuus erilaisista voimavaroista on yksi osallistumisen kehittämisen kulmakivistä. Osallistumiseen tarvitaan nimenomaan voimavaroja. Myös insituutiot tai pikemmin yhteisöt, kuten päiväkoti ja esimerkiksi kirjasto, mutta myös monet muut yhteisöt, joissa lapset ovat osallisina toiminnasta, ovat olennaisia kontaktipintoja. Myös sukupolvien välisen yhteistyön kehittäminen on merkittävä näköala. Milloin kohtaamme toisiamme luontevasti, osallistuen ja kuunnellen?

Aiheeseen liittyvät keskustelut ovat pitkälti olleet sen varassa, mitä mieltä aikuiset ovat osallistumisesta. Olen puheessani tietoisesti välttänyt osallistumisen muotojen ja tapojen avaamista. En ole asettamassa reunaehtoja. Toiveeni on, että lapsia kuunneltaisiin ilman ennakkokäsityksiä. Lisäksi vaikka kokonaisuuteen tarvitaan poliittista tukea, ei osallistumisen teemaan soisi liitettävän puoluepolitiikkaa tai poliittista järjestelmää. Valitettavan vähän olenkin vielä nähnyt median välittämää näkökulmaa varsinaisesta lasten omasta osallistumisen kokemuksesta, joka on se olennaisin asia tai tietoa siihen liittyvästä tutkimuksesta. Näitä en ole myöskään julkisessa keskustelussa nähnyt siten kuin toivoisin.