Arjen hyvinvointia

13.2.2006

Arjen hyvinvointia

(kolumni Seurakuntaviestissä vkolla 8)

Uskon vahvasti, että yhteiskunnan vauhdittamina tulemme tarvitsemaan nykyistä vahvempia kiinnekohtia. Mikä on seurakunnan vastaus yksinäisyyteen ja perheiden moninaisiin tilanteisiin?

Seurakunta on meidän ihmisten yhteisö. Kirkon ovet avautuvat esimerkiksi lapsiperheille hyvin monella tavalla. Perhekerhot ja pyhäkoulut ovat kanava yhdessäoloon ja lähiyhteisöön kiinnittymiseen. Kahden pienen lapsen äitinä seurakunnan perhekerho ja sisarusmusiikkileikkikoulu ovat tuoneet yhteyden. Kynnys on matala ja oman lähialueen asukkaita kokoava. Palveluiden merkittävyyden huomaa erityisesti niiden uusimpien asuinalueiden osalta, joilla näitä lähipalveluita ei ole. Palveluiden käyttäjänä olen jäänyt kuitenkin miettimään, miten perhekerhojen ja ikäryhmien piirien ohella toteutuisi se, että kaiken ikäiset kokoontuisivat yhteen rakentumaan? Nyky-yhteiskunnassa tämä ei toteudu kovinkaan luontevasti.

Seurakunnassa lapsille annetaan korkea arvo. Vanhempien vastuu on peruspilari lasten hyvinvoinnille. Paras lahja, jonka lapselleen voi antaa, on se, että vanhemmat varmistavat oman hyvinvointinsa ja tasapainoisen elämän.

Vastuunäkökulma on yhteiskunnassamme muuttunut ratkaisevasti. Valtio tai kunta eivät yksistään vaikuta olevan kyllin vahvoja takaamaan perheiden hyvinvointia –jos niiden ylipäätään pitäisi olla. Alun perin vastuu oli perheellä ja suvulla. Suku piti huolen omistaan. Köyhäinapu paikkasi tilanteita. Sittemmin muotoutuivat järjestelmälähtöiset palvelut.  Nyt liikkumatilaa etsitään ja peräänkuulutetaan. Ei ole sanottua, etteikö hyvinvointi eläisi muuallakin. Ehkä muutos on mahdollisuus. Lähiyhteisö, seurakunta ja monet muut tahot ovat vahvoja tukiverkostoja.

Samanaikaisesti yhteiskuntamme on vauraampi kuin koskaan historiamme aikana. Alamme olla kuitenkin tilanteessa, jossa tiedämme mihin ydinasioihin yhteisöjen kannattaisi keskittyä, jotta oltaisiin kilpailukykyisiä, mutta samalla unohdamme herkästi asioiden arvon ja syvemmän merkityksen. Jos haluamme vahvistaa hyvinvointiamme, emme voi myöskään luopua yhteisvastuusta. Yhteistoiminnan pohjaksi tarvitaan yhteensitovia päämääriä. Kun ihminen etsii näitä päämääriä, odottaa hän löytävänsä myös vastauksen. Seurakunta on mukana tässä ajassa ja osoittamassa yhteyden merkitystä. Arjen hyvinvointi syntyy pohjimmiltaan ihmisten välisissä suhteissa ja siinä jokaisen oma yhteisö on ratkaisevassa asemassa.