Katja Sorri - Eturivin ainesta

Positiivisia viestejä, maratonia ja lastenhoitoa

14.6.2007

Kesän kynnyksellä käydyt kuntakeskustelut ovat vaikuttaneet positiivisesti Jyväskylän ja Jyväskylän maalaiskunnan yhteisiin tulevaisuuden näkymiin. Tuleva talvikausi saattaa olla melko työläs. Valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana saan varautua monenlaisiin tilaisuuksiin ja työrupeamiin. Kokemusta valtuuston puheen johtamisesta on karttunut kahden viimeisen Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksen tiimoilta. Sitkeys ja hyvä peruskunto auttavat asiassa kuin asiassa, niin myös tulevan talven koitoksissa.

Kuntopohjaa tuli testatattua kesäloman alkajaisiksi rankemman kaavan kautta. Tukholman maratonin juokseminen 34 asteen helteessä oli haastava juttu. 30 kilometrin kohdalle juostiin mieheni kanssa yhtä matkaa, mutta viimeisellä kympillä jäin vauhdista ja tein "Konoset" (tyhjensin mahalaukun). Sisua tarvittiin maaliin pääsemiseen. Sijoitus 96 (tuhansia naisosanottajia) ja aika 3,5 tunnin paikkeilla. Olosuhteisiin nähden vaativin maraton, minkä olen koskaan juossut. Kevät on ollut sen verran rankka, että se on vaikuttanut juoksukuntoon. Sinnikkyyttä näyttäisi vielä olevan jäljellä vaikka kuinka.. Kiva juttu!

Ylimääräiset energiat on purettu maratonille eli napa kohti aurinkoa ja lasten kanssa kirmaamaan.

Tämän viikon olen harjoitellut perhepäivähoitajan ammattia, sillä olen hoitanut kuutta lasta; kahta omaa, kolmea sukulaislasta ja paria sukulaisten naapurin lasta. Hauskaa on ollut. Hyvää vastapainoa tulevan talven paperihommille ja kokouksille. Sanoisin niin, että kukaan ihminen ei ole kone, joka jaksaisi samalla intensiteetillä punnertaa jatkuvasti eri kokouksissa ja tilaisuuksissa. Olen huokaissut monta kertaa viimeisten viikkojen aikana, että kuinka ihanaa on olla pienten lasten kanssa kotosalla, eikä esimerkiksi reissun päällä arkadianmäellä. Neljän vuoden päästä lapsukaiset ovat ala-asteella ja sitten onkin toinen elämäntilanne. Jos nyt olisi tuhat rautaa tulessa Helsingin suunnalla, ei ehkä tietäisi, millaisen ajanjakson pienten lasten kanssa olisi menettänyt. Ei taitaisi ehtiä ajatella asiaa tai ei tietäisi, kun ajatukset ja touhut olisivat kaukana kotoa. 

Mutta nyt ahmitaan auringon hymynsäteitä ja tehdään hiekkakakkuja, uidaan ja kellitellään rantahiekalla..

 

Design by AtMentor