Katja Sorri - Eturivin ainesta

Iloitsin vahvasta luottamuslauseesta

23.4.2007

Sorri iloitsi vahvasta luottamuslauseesta -Keskisuomalaisessa ilmestynyt haastattelujuttu

Eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa ehdolla ollut ja 3076 äänellä suoraan varasijalle yltänyt lehtori, kauppatieteiden maisteri Katja Sorri (kesk.), 31, jännitti henkilökohtaista tulostaan viimeiseen asti sunnuntaina.

- Yli 3 000 ääntä on älyttömän vahva luottamuslause keskisuomalaisilta. Vaalivalvojaisissa Peurungassa aplodeerattiin, että oikeinko tässä varasija tulee, iloitsi jyväskyläläinen Sorri. Tämä näytti selvästi, että eteenpäin ollaan menossa.

Toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja Sorri oli yksi viime kunnallisvaalien menestyjistä. Jyväskylän vaativissa luottamustoimissa riittää hänen mukaansa haasteita jatkossakin.

- Tulevaisuutta ajatellen tulos oli hyvä signaali. Anne Kalmari tuplasi äänensä viime eduskuntavaaleista ja meni läpi. Tämä on kestävyysurheilua, pikavoittoja ei saavuteta kuin harvoin. Eteneminen on hyvä aloittaa ajoissa.

- Voihan niinkin sanoa, että voitto tuli nyt erityisesti kotiin, vaikka oltiin kyllä päätetty, että kokeillaan täysillä, sanoi Sorri, jonka perheeseen kuuluvat mies Pietari sekä lapset Sara, 4, ja Sisu, 2.

Design by AtMentor