Kolumni: Yksinäistä

4.1.2007

Kolumni SuurJyväskylän lehti

Yksinäisyys on arkipäivää monelle. Reilut 40 prosenttia Jyväskylässä asuvista asuu yksin. Toki on todettava, että eivät kaikki yksin asuvat ole yksinäisiä. Yhä useampi meistä kuitenkin potee kanssatoverin läheisyyden puutetta.

Ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämistä pidetään haasteena yhteiskunnallemme. Yksinäisyys on tällä hetkellä yksi gerontologian pohdituimpia asioita. Sen tiedetään johtavan mm. lisääntyneeseen terveyspalveluiden käyttöön sekä toimintakyvyn ja muistitoimintojen heikkenemiseen.

Yksinäisyys on moniselitteinen asia. Sanakirja määrittelee asian seuraavasti: ”Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joka liittyy sosiaalisten suhteiden odotuksiin. Vain henkilö itse voi kertoa yksinäisyyden tunteestaan.” Onkin tärkeää huomata, että myös muiden ihmisten ympäröimänä yksilö voi kokea itsensä yksinäiseksi.

Joku voi kokea yksinäisyyttä parisuhteessa. Jollekin yksinäisyys saattaa olla tuttu muisto lapsuudesta. Ehkä se on kummitellut olohuoneen verhon takana, kun vanhemmat olivat töissä ja pieni koululainen yksin kotona. Jollekin yksinäiset leikit ovat tuttuja yksilapsisessa perheessä. Moni perheenäiti pyörittää arkea yksin kotona, kun mies on työmatkoilla. Tämä on myös omasta lapsuudestani tuttu ilmiö, kun yrittäjä isä oli maailmalla.

Murrosikäisenä yksinäisyys voi puolestaan seurata kotikaupungin kaduilla. Muut ovat löytäneet oman kullan tai oman kaveriporukan. Myös moni opiskelija potee yksinäisyyttä. Yhteistä opiskelija-asumista näkee yhä vähemmän. Voisiko tässä olla yksi nuorten masentuneisuuden lisääntymistä selittävä tekijä? Kimppakämpässä kun tulee jaettua surut ja murheet.

Eräs rouva kertoi, että kun lapset lähtivät pesästä tuli tavallaan yksinäisyyden tunne. Ei ole vipinää eikä vilskettä. Ei ole vierailevia pikkulapsia tai nuorisoa. Usein kuulee sanottavan, että nauttikaa siitä ajasta kun lapset ovat pieniä. Se aika menee ohi aivan liian nopeasti, eikä sitä saa takaisin.

Perhe-elämän tohinassa oma rauhallinen hetki on monesti toivottu tilanne, jonne aina silloin tällöin kaivataan. Ne joilla ei ole perhettä, saattavat puolestaan kaivata lapsiperheen äänten melskettä. Samalla ne joilla on perhe pohtivat, että miten me osattaisiin elää ilman tätä hässäkkää? Tai että miten jotkut ihmiset kykenevät elämään koko elämänsä yksin?

Yksinäisyys ei ole aina oma valinta tai toivottu juttu. Joskus se on pakon sanelema tilanne. On myös luonnollista kaivata toista ihmistä, jos elää itsekseen. Yksinäisyydestä voi tulla toki ystävä, mutta sen kosintaan ei kannata suostua. Toisaalta on elämäntilanteita ja hetkiä, joissa toivottu yksin oleminen voi olla rauhoittavaa ja luovaa.