Yrittäjäjärjestö ja uusi YT-lakiesitys

5.12.2006

Keskisuomalaisen puheenvuoro

Valtakunnan tasolla ja Keskisuomalaisen sivuilla on käyty keskustelua yrittäjäjärjestön roolista neuvottelupöydissä sekä yleensäkin tulevaisuuden toimijana. Suomen Yrittäjien Keskusjärjestö haluaisi kolmikantaneuvotteluihin samaan pöytään EK:n, SAK:n ja valtiovallan kanssa, mutta ovi kabinettiin ei tahdo aueta. Kun Tupo-pöydän tavoitteena on luoda raamit ja pisteet seuraavan kauden työehtosopimuksille, jotka tehdään lopullisesti toimialakohtaisesti, on vakavasti mietittävä mikä yrittäjäjärjestön rooli tässä kohdin olisi. Yrittäjät ovat toki osaltaan jo mukana neuvotteluissa oman toimialansa etujärjestöjen kautta, kuten esim. ravintolayrittäjät SHR:n kautta. Kuitenkin herää kysymys, miten pienten yritysten asiat pääsevät esille neuvottelupöydissä, joissa EK käy kauppaa siitä, että saisi mahdollisimman hyvät työehtosopimukset?

Työnantajayrityksiä on Suomessa 120 000 yritystä, joissa työskentelee 1,4 miljoonaa työntekijää. Suomen yrittäjien jäsenyrityksiä on 42 000 yritystä, kun EK:n liittojen työnantajayritysjäseniä on 15 000. SY:llä ja EK:lla yhteisiä jäsenyrityksiä noin 5000 eli kolmannes EK:n jäsenistä. Perheyritysten liitossa on jäsenenä noin 210 yritystä, joissa yli 138.000 työntekijää. Kun otetaan huomioon, kuinka paljon Pk –yritykset työllistävät tällä hetkellä ja millaisia odotuksia heidän työllistämiselleen tulevaisuuden suhteen asetetaan, niin ehdottoman tärkein asia järjestöillä on vaikuttaa erityisesti pieniä- ja kasvuyrityksiä koskevaan lainsäädäntötyöhön ja työllistämistä helpottavien toimenpiteiden aikaansaamiseen. Asioita ajaessaan toimijoiden tulisikin viestinnällisesti käyttää ”yrittämisen edellytykset” -termin sijaan termiä ”kannattavan liiketoiminnan edellytykset”, joka konkretisoisi asiaa.

Esa Järvinen kirjoitti keskisuomalaisessa uudesta valmisteilla olevasta YT-lakiesityksestä ja yrittäjien näkökulmasta. Maansiirtoalan perheyrityksen jäsenenä olen Järvisen kanssa samaa mieltä lain avautumisesta yrittäjille. Mahdollisuuksia se ei tarjoa, vaan lisävelvoitteita. On totta, että monessa pienessä yrityksessä on tarvetta parantaa työnantajan ja työntekijöiden välistä yhteistyötä, mutta että se tapahtuisi byrokratiaa ja hallintoa kasvattamalla lain toimesta, ei ole edellä mainitsemaani työllistämistä helpottava ja työllistämiseen kannustava toimenpide. Ei ole myöskään osoitettu, että pienissä yrityksissä työntekijöiden vaikuttamismahdollisuudet olisivat sellaisella tasolla, että asiaan olisi puututtava työnantajavelvoitteita lisäämällä. Mitä pienemmistä yrityksistä on kyse, sen paremmin henkilöstö on useimmiten tietoinen yrityksen asioista ja tulevista suunnitelmista. Pyrkimys työnantajavelvoitteiden kasvattamiseen kuormittaa jo entuudestaan tiukilla olevaa yrittäjää. Vaikutukset rajan alapuolella olevien yritysten kasvuhalukkuuteen ja työllistämiseen saattavat myös olla merkittäviä. Alle 20 työntekijän Pk-yritykset ovat usein kehittymisen ja kasvamisen kannalta kriittisimmässä tilanteessa, jossa kasvu vaatii pääomaa ja resursseja, mutta tavoitellut tulokset ovat mahdollista saavuttaa vasta vuosien päästä. Tässä tilanteessa riskien ottamiseen tulee lainsäätäjän toimesta ennemmin kannustaa ja kartoittaa toimenpiteitä, joilla Pk-yritykset voisivat kasvaa nykyisen lain piiriin. Kovimman kasvun ohittamisen jälkeen yrityksillä on mahdollisuus vakiinnuttaa toimintansa ja hankkia itselleen uusia alihankkijoita, jotka taas toimivat juuri edellä mainitun kaltaisina pieninä kasvuyrityksinä.

Poliitikot usein puhuvat kauniisti yrittämisestä ja yrittäjyydestä. Harvalla valtakunnantason päättäjällä on kuitenkaan yrittäjätaustaa tai konkreettista kosketuspintaa kasvuyrityksen arkeen. Näin puheet jäävät usein yleiselle ”tulee ottaa huomioon” ja ”pidän tärkeänä” tasolle, jolloin myös tulokset ovat vähäisiä.